NyCon Oy Ab

Julkaistu: 20.03.2020

NyConin toiminta koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana

NyCon seuraa jatkuvasti Suomen terveyden ja hyvinvointilaitoksen ohjeistusta koskien koronaviruksen leviämisen estämistä.

Edellytämme myös, että alaurakoitsijat noudattavat samoja ohjeistuksia, jos alaurakoitsijan työntekijä jää pois töistä
koronaepäilyksen takia niin tästä on välittömästi ilmoitettava työmaan vastaavalle työnjohtajalle.

NyCon on tehnyt päätöksen,että kaikki tarpeettomat työmaavierailut ja työmaalla pidettävät kokoukset jätetään pitämättä kunnes poikkeustila kumotaan.

Päätimme myös, että kaikki mahdolliset tapaamiset asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa tehdään
mahdollisuuksien mukaan virtuaalisesti tai puhelimen välityksellä ja sähköpostia hyödyntäen.

Toimiston henkilöstö voi siirtyä tekemään etätöitä mahdollisuuksien rajoissa.

Työmailla noudatamme sisäisiä omia ohjeistuksia sekä työterveyshuollon antamia ohjeistuksia koskien sairaspoissaolotarpeita,
sekä käsihygieniaa jne.

NyConin työmaat etenevät tällä hetkellä hyvin , ja yllä olevilla edellytyksillä ja ohjeistuksilla pyrimme turvaamaan toimintamme jatkumisen.


Terveisin

Håkan Nyman
Toimitusjohtaja

Etsitkö luotettavaa rakennuspalvelua?

Ota yhteyttä, kerro projektistasi ja katsotaan yhdessä kuinka voimme auttaa.

Ota yhteyttä